Dammsalt, 10 liter fiskmedicin
Dammsalt, 10 liter fiskmedicin
Dammsalt, 10 liter fiskmedicin
Dammsalt, 10 liter fiskmedicin
Akvaariosuola, kalalääke 10 L
35,00 €

Suola rauhoittaa ja desinfioi erityisesti koikarppeja ja kultakaloja.

 

Kun kala siirretään paikasta toiseen, se usein stressaantuu, mikä on merkittävä sairauksia aiheuttava tekijä. Pieni annos suolaa rauhoittaa kaloja, jolloin ne eivät ole niin alttiita sairastumaan. Ihanteellinen annos on noin 0,3 %. 8 l riittää silloin noin 15 000 litralle vettä.

Koodi
SSC866
Kategoria

Suola puutarha-altaassa

 

Suolaa voidaan käyttää altaassa sekä ehkäisevästi että lääkitsevästi. Karanteeniakvaariossa sitä voidaan käyttää rauhoittamaan kaloja. Jos kaloilla on havaittu jokin sairaus, suolaa lisätään reippaasti. Kalojen loisilla ja bakteereilla on paljon vähemmän soluja kuin kaloilla, minkä vuoksi ne eivät selviydy veden suolapitoisuuden merkittävästä kasvusta vaan kuolevat.

 

 Ennaltaehkäisevästi suolaa voidaan lisätä altaaseen esimerkiksi keväällä, kun kalojen on tarkoitus alkaa taas syödä. Talven jälkeen kalat ovat herkkiä, sillä ne ovat kuluttaneet suuren osan rasvavarastostaan. Siksi ne ovat silloin herkempiä sairastumaan.

 

Suolaa voi kannattaa käyttää altaassa ennaltaehkäisevästi myös silloin, kun lisätään uusia kaloja. Kun veden suolapitoisuus on suurin piirtein sama kuin kalojen, ne eivät stressaannu niin helposti.

 

Lisäämällä suolaa altaaseen aikaansaadaan elinympäristö, jonka suolapitoisuus on suurin piirtein sama kuin kaloilla on ruumiissaan. Silloin kalojen ei tarvitse käyttää niin paljon energiaa ylläpitämään ruumiissaan oikeaa suola- ja kivennäisainepitoisuutta. Sen sijaan ne voivat keskittyä syömään ja keräämään uutta rasvavarastoa.

 

Sopiva suolapitoisuus ennaltaehkäisevässä tarkoituksessa on 0,3 %. Käyttämällä Pondteamin suolaa autat heikkokuntoisia kaloja.

 

Suolan annostelu suoraan altaaseen: Ennaltaehkäisevästi (suolapitoisuus n. 0,3 %): 2,5-3 kg suolaa 1000 litraan vettä. Yhdessä lääkityksen kanssa (suolapitoisuus n. 0,5 %): 5 kg suolaa 1000 litraan vettä.

 

 Suolan annostelu erilliseen, pienempään altaaseen, joka on hyvin ilmastettu.

 

Yhdessä lääkityksen kanssa (suolapitoisuus n. 0,5 %): 0,5 kg suolaa 100 litraan vettä.

10 päivän kylpy erillisessä altaassa, jonka suolapitoisuus on n. 1 %: 1 kg 100 litraan vettä.

30 minuutin kylpy erillisessä altaassa, jonka suolapitoisuus on n. 1,5–2 %: 1–2 kg 100 litraan vettä.

Varoitus! Suodatinmateriaali zeoliittia ei pidä koskaan käyttää yhdessä suolan kanssa. Jos näin tehdään, vapautuu ammoniumia, joka voi aiheuttaa myrkytyksen.

 

 

Jos suodattimessasi on UVC-laite, se on sammutettava käsittelyn ajaksi. 

 

Varoitus! Säyne ja sampi ovat hyvin herkkiä lääkkeille.

 

Pakkauksessa on tarkemmat käyttöohjeet.

 

Vedenparannusaineiden ja kalojen lääkkeiden käyttöohjeet osa 1.

Vedenparannusaineiden ja kalojen lääkkeiden käyttöohjeet osa 2. 

Pakkauskoko
8 kg, pussi
Rittää
Riittävä hoitamaan 15000 litraa.